Kuvituksena Instagramistani löytyviä kuvia, mut löytää nimimerkillä AnneDeadly.
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaaja, jolla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista!
1. Tarkistan melkein pakkomielteisesti kotoa lähtiessäni että mukanani on puhelin, kuulokkeet ja avaimet. Minimissään 3 kertaa. Lopulta ulkona ollessani pelkään kuitenkin että unohdin jotain tärkeää.. Tämä on tätä mun logiikkaa taas.
2.Ryhmässä olen enemmän kuuntelija kuin osallistuja. Mutta parityöskentelyssä osaan tuoda itseäni paljon enemmän esille!
3.Olen maalta kotoisin. Kotipaikkakuntani, missä olen asunut elämäni ensimmäiset 20 vuotta, asukkaita täältä löytyy vain 5300. Maatilalla en sentään asu. :D
4. Kuuntelen nykyisin hyvin sekalaista musiikkia. Rakkauteni raskaaseen musiikkiin ei ole hävinnyt mihinkään, mutta musiikki"reviirini" on laajentunut mm. Taylor Swiftiin. Aijai. <3 br="">
5. Olen kuulem aluksi aika ujo tutustuessa, mutta sitten kun jään saa rikottua niin mun suu alkaa yleensä jauhamaan jotain ihmeellisyyksiä. :D
6. Oon oikeesti melko blondi, mun hiusten oikea luonnollinen väri on maantienharmaa, johon kesällä tuli aurinkoraitoja.3>
7. Rakastan kotona ruoan laittoa, mutta työkseni en sitä varmaan jaksaisi tehdä. Siinä jotenkin menee se hauskuus ihan täysin ku pitäs alkaa useammalle kymmenelle esimerkiks samaa ruokaa tekemään.. :D
8. Haluaisin kovasti kokonaan violetit hiukset jossain vaiheessa elämääni. Musta tuntuu että tukka saattas lyhentyä aika rankasti... Noh, jos edes pidennyksillä sais paljon raitoja!
9. Oon ollut hevostyttö viitisen vuotta aikaisemmin teinivuosinani. Mua harmitti niin kovasti kun mun vakiotalli lopetti toimintansa :( Ja nyt kaikki potentiaaliset talli-vaihtoehdot on semmoisen matkan päässä et pitäisi omistaa auto. Buu. Jos joku haluaa mut mukaan hoitamaan/rapsuttelemaan hevosia niin call me maybe?<3 nbsp="">3>
10. Olen pikkusisko, ja minulla on yksi isoveli. Terkkuja hei jos luet! :D
11. Harrastuksiini kuuluu nettikaupoissa selaileminen, tavaroiden laittaminen ostoskoriin ja sitten poistuminen ko. sivuilta. Kuinkahan paljon multa ois kulunu rahaa tähän mennessä jos olisin oikeesti ostanu sen kaiken.. :D Nelly.com ja Pretty.fi-sivuilla harrastan aika usein tätä shoppailuhaaveilua. x) Kommentoikaa kommenttiboksiin jos tekin harrastatte tätä!
.
Ja sit ne 22 vastausta..
Mizz Annien kysymykset;
1. Mitä kuulet juuri nyt?
-Kerlin Sugar-biisi soi taustalla, koira kuorsaa. :D
2. Kerro yksi obsessiosi.
-Meikit.
3. Mikä saa sinut nyrpeäksi?
-Maanantait.
4. Mikä on lempituoksusi?
-Juicy Couture Viva La Juicy.
5. Kuka on mielestäsi maailman suurin julkkis? Ei uskonnollisia hahmoja, pliis.
-Edesmennyt Michael Jackson. Kaikki vaan tietää hänet. :D
6. Entä turhin julkkis? Uskonnollisetkin hahmot sallitaan.
-Johanna Tukiainen.
7. Mitä söit aamupalaksi?
-Kaurasämpylöitä, kinkkua ja mangoviilin. Nam.
8. Lemppari telkkuohjelmasi?
-Tällä hetkellä ehkä Criminal Minds.
9. Mitä maailmassa on tällä hetkellä liikaa mielestäsi?
-Välinpitämättömyyttä.
10. Valveilla vai hereillä?
-hereillä.
11.Kinuski, suklaa, vanilja vai mansikka?
-Suklaa!
Lebenin kysmät!
Mun kysymykset:1. Mitkä asioista pidät eniten itsessäsi?
2. Onko sinulla omaa mottoa?
3. Mistä sait idean kirjoittaa blogia?
4. Introvertti vai ekstrovertti?
5.Miten kuvailisit luonnettasi ja itseäsi ihmisenä kahdella lauseella?
6.Lempieläimesi, entä onko sinulla lemmikkejä?
7.Jos voisit muuttaa yhden asian tässä maailmassa, mikä se olisi?
8. Miten aiot viettää kesän 2013? :)
9. Mikä on lemppari tv-ohjelmasi?
10. Mitä et voi sietää?
11. Mikä saa sinut nauramaan?
haastan...
Own special place-blogin Maanon
Nailpolishtastic-blogin Pauliinan
Meikkistudio-blogin Gloss:in
Kissaämmä-blogin Kissis
Piece of Panda-blogin Panda
Turmiottaren blogi, kirjoittajana Turmiotar
Rain Diary-blogin Lady Carniwhore
..teidät nyt ainaskin :D
Nyt meikä lähtee lenkille koiran kans, tuntuu että en oo muuta tehnykkään tänä kesänä ku ollu koiran kans ulkona :D!
Miten teidän kesä on lähteny käyntiin?
Ps. mistä toi valkonen tausta tuli???
1. Kaksi toivetta hyvälle haltijalle?
-Onnellisuutta ja terveyttä kaikille mun läheisille ja itselleni :)
2. Ketä pidät esikuvanasi?
-Veronica Varlow ois ehkä yks. Se nainen tietää miten elämästä tehdään seikkailu :)
3. Kuvaile musiikkimakuasi viidellä sanalla?
-Raskas, melankolinen, rakkauspitoinen, sekalainen & tanssittava
4. Kenet ottaisit mukaan vuoden mittaiselle reissulle?
-Jos ystävistä pitäis valita niin Jenni tai Ida.
5. Oletko tehnyt uuden vuoden lupauksia?
-En varsinaisia uuden vuoden lupauksia mutta muita mun elämääni koskevia kyllä.
6. Kuinka pitkälle suunnittelet tulevaisuuttasi?
-Ehkä silleen kuukausi-akselilla. :D
7. Mitä pelkäät eniten?
-Läheisteni menettämistä.
8. Suurin unelmasi?
-Saisin tehdä sellaista työtä, mistä nauttisin ja tulisin iloiseksi. Eläisin terveellisesti, ja kokisin paljon seikkailuja!
9. Kuinka usein siivoat?
-Kerran viikkoon, järjestelen paikkoja melkein päivittäin.
10. Spontaanius vai suunnitelmallisuus?
-Hieman molempia!
11. Suosikkibiisisi nyt?
-Hei ei tämmösiä kysymyksiä.. :D Yks aika kovista biiseistä tällä hetkellä on ehkä Taylor Swift:n Red-biisi.
Mun kysymykset:1. Mitkä asioista pidät eniten itsessäsi?
2. Onko sinulla omaa mottoa?
3. Mistä sait idean kirjoittaa blogia?
4. Introvertti vai ekstrovertti?
5.Miten kuvailisit luonnettasi ja itseäsi ihmisenä kahdella lauseella?
6.Lempieläimesi, entä onko sinulla lemmikkejä?
7.Jos voisit muuttaa yhden asian tässä maailmassa, mikä se olisi?
8. Miten aiot viettää kesän 2013? :)
9. Mikä on lemppari tv-ohjelmasi?
10. Mitä et voi sietää?
11. Mikä saa sinut nauramaan?
haastan...
Own special place-blogin Maanon
Nailpolishtastic-blogin Pauliinan
Meikkistudio-blogin Gloss:in
Kissaämmä-blogin Kissis
Piece of Panda-blogin Panda
Turmiottaren blogi, kirjoittajana Turmiotar
Rain Diary-blogin Lady Carniwhore
..teidät nyt ainaskin :D
Nyt meikä lähtee lenkille koiran kans, tuntuu että en oo muuta tehnykkään tänä kesänä ku ollu koiran kans ulkona :D!
Miten teidän kesä on lähteny käyntiin?
Ps. mistä toi valkonen tausta tuli???