Sivut

sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

vaatekoko-politiikkaa

Kirjoittelen tätä tekstiä oleskeluasussani kotona omassa huoneessani. Asuuni kuuluu gollegelökärit ja musta toppi, so hot, eh..  :)  Pinnistelin mielestäni aiheita kirjotella ihan asiaakin tänne, ja mieleeni tuli eräitä blogeja rauhallisena sunnuntai-iltapäivänä  selattuani se, miten pyöreämille/isoluisille/ylipainoisille/whatheva suunnitellut vaatemallistot ovat nykyisin poikkeuksetta telttamallisia, rumia ja yleensä kuosit on ainakin minun mielestä yleensä joko tylsiä tai rumia. Huomatkaa, en sitten haukkunut itse ihmisiä, vaan ihan niitä vaatteita näin ylipäänsä. Ja kaiken hyvän lisäksi ne tuppaavat yleensä maksamaan enemmän ja valinnan varaa on paljon vähemmän kuin normaalikokoisten vaatteissa.

Otan nyt esimerkiksi nyt muodissa olevat tunikat.. Se on minusta jotenkin äärimmäisen ristiriitaista miten isompi kokoisille ihmislle opetetaan miten pukeutua niin sanotusti oikein, mutta kaupoissa tarjonta jää juuri tälle mainitsemalleni "teltta"-tasolle.  Olen lukenut ties kuinka monesta eri lähteestä niin internetistä kuin naistenlehdistäkin millaiset vaatteet sopii tietylle vartalolle. Kuinka sitten koota sellainen asu joka istuu ja sopii juuri omalle vartalolle kun tarjonta ei kohtaa omaa kysyntää? Harvemmin olen edes kohdannut oikeaa kyselyä siitä, mitä isompikokoiset odottaa haluamaltaan vaatteelta. Se olisi mukavaa vaihtelua. Lisäksi isommalle vartalolle suunniteltaessa vaatetta täytyy ottaa huomioon mittauhteet.. Eikö se nyt ole ilmiselvää, että jos iso ihminen pukee vielä isomman vaatteen päällensä niin se luo kuvan, että on entisestään isompi? o.o
Toki jokainen pitää ja pukee sellaisia vaatteita kuin haluaa, enkä minä ole sitä mitenkään estämässä.

Ja sitten ne mittasuhteet vielä tarkemmin. Niin. Tosiaan kun se tarjonta on pieni, ainakin täällä Suomessa, niin tosi mukavaa on sitten lähteä etsimään alakultuurin jäsenenä etsimään kivoja vaatteita. Itsessäni suurin osa kevätmallistoista aiheuttaa lähinnä suurta inhotuksen tunnetta ja "hrrrrrr...."-efektin :D Vaaleat farkut mun largelle äässilleni, nounou! jegginssit,mitkälie vielä enemmän nou nou! No vaalee hippimäinen tunika... EI.
Entäs sitten isorintaiselle mutta ohutlanteiselle ihmiselle iiiso tunika ja jegginsit? NEJ.
Musta olisi ihan kiva että siellä liikkeessä olis jonkinlainen opastus mitä kannattaa ostaa ettei tuu ihan kamalaa muotirikosta tehtyä..
Ja siis. Okei, jauhan nyt varmaan tätä aihetta vaan edes takaisin, mutta miksi ylipäänsä ne vaatteet on isoimmille tehty sillä lailla ettei ne istu mistään, esimerkiksi vyötäröltä? Kyllä, mullakin on vyötärö olemassa vaikka olenkin lihava. Ja haluaisin mielelläni näyttää sen.

Sitten se saatavuusongelma. Kun rakkaan Suomemme omat rajat tulevat vastaan pitää hamstraushimon ylittää rajat ja siirtyä ulkomaan tarjontaan. Tässä kohtaa sitten kun tilaus on tehty tulee ihanat postikulut ja ties mitkä tullit vastaan. Kiva on siinä sitten maksaa kamalasti haluamasta vaatteesta :O

Ja lisäyksenä otsikkoon, on se vaikeeta tää elämä.

Hei muuten, kaipaan palavasti postausaiheita, muruset, saa ehdotella iha mitä vaan mieleen tulee :)

5 kommenttia:

  1. mä rakastan mun leveää lantiota ja kapeeta vyötäröä. ja tosiaan oon huomannu et pitäis tunkee A-linjainen teltta päälle jotta saan sen aivan kamalan lantioni piiloon. nääh. en. laitan mieluusti vaikka pillifarkut!

    VastaaPoista
  2. Nani, sie ootki normaalikokoinen. :3

    VastaaPoista
  3. pakko kyllä sanoa että jopas olet repäissyt tekstilläsi, otsikkokin on todella omaperäinen ;--)

    VastaaPoista
  4. Yeah. :) Jos sie luulit että kopioin sulta niin siinähän luulet, en nimittäin tehnyt niin. Olen miettinyt asiaa piiiitkään.
    Ps. musta se sun suuttuminen viimesyksynä siitä mun vaatepostauksesta oli tyhmää. Enhän edes maininnut sinua sanallakaan siinä henkilönä, enkä sinun blogiakaan.

    VastaaPoista
  5. haha, mua vaan naurattaa kun multa ilmestyy samasta aiheesta postaus otsikolla vaatekokojen politiikkaa ja perään tulee sulta vaatekoko-politiikkaa :D

    enkä ole tietääkseni mistään suuttunut :)

    VastaaPoista

Hey, sinä anonyymi stalkkeri, muistathan jättää aina nimimerkin niin tunnistan kuka olet! Ei asiatonta kommentointia, thanks. :)