Sivut

maanantai 1. joulukuuta 2014

Back in da business

Hei, ajattelin että n ehkä viimein aika palata tauolta.
Rehellisesti en tiedä mikä mua on vaivanut. Varmaan osaksi perisynneistä laiskuus ja saamattomuus, mut on tässä hommiakin tullut tehtyä. Miten ihmiset voi olla tosi reippaita näin pimeän vuoden aikaan? Joskus on päiviä jolloin tekis mieli jäädä peiton alle, ja näyttää keskaria maailmalle! Mut okei, en haluu olla sellainen ihminen jotan otan itseäni niskasta taas kiinni ja takaisin sorvin ääreen, MARS!

Monia teistä ehkä kiinnostaa missä olen ollut. Lyhyt "briiffaus"... :D
Aloitetaan sieltä minne jäätiin. Viime  kevät meni aggressiivisesti tarjoilu-opitojen viimeisiä työharjoitteluja tehdessä, ja valmistuinkin samana keväänä. Olin kevään Helsingissä  harjoittelussa, josta palastin takaisin kotikonnuilleni itä-suomeen, muutin pois sen aikaisesta asunnostani (jota minulla on tilavuutensa vuoksi suuri-ikävä. Miksei asuntoja voi ottaa mukaansa kun muuttaa..) ja kesän tein töitä, tarjoiluhommia, yllätys. Kiitos vielä mukavalle työporukalle. Vaikka jotkut illat tuntui tosi vaikeilta ruuhkien vuoksi, selvisin kuitenkin kunnialla ja sain todella hyvän työtodistuksenkin. Kyseisessä todistuksessa minua kiitettiin hyvästä yhteistyökyvystä, reippaudesta ja sosiaalisuudesta. Hyvää palautetta on mukava saada, varsinkin kun matkalla on ollut pari iltaa, joiden jälkeen on tehnyt mieli heittää hanskat tiskiin.


Muistan tän päivän, vastaanotossa ollut työkaveri huudahti hiukseni nähtyään "Ompas sun hiukset... PUNAISET." Hihi.

Lisäksi sain kesällä kuulla että pääsin viimein opiskelemaan parturi-kampaajaksi! Opiskelen siis Espoon Omniassa aikuisopiston puolella. Meidän luokalla on todella mahtavia ja persoonallisia tyyppejä, eikä meillä ole ollut (ainakaan vielä) minkäänlaisia ongelmia. Olen huomannut, että aivan viimeisien vuosien aikana olen ihmisenä kasvanut aika paljon. Niin hyvät ja huonotkin kokemukset ovat muuttaneet minua, enkä esimerkiksi lähde mihinkään hölmöilyihin tekoihin mukaan. Olen eräällä tavalla, niin sanotusti, rauhoittunut. :)
Opiskeleminen pa-kaksi on ollut todella mielenkiintoista. Meidän opiskelutahti on ollut todella nopeaa, tulevaan jouluun mennessä olemme opiskelleet kaikki leikkaukset ja värjäykset, ja ensi tammikuussa meillä kaikilla alkaa ensimmäinen työharjoittelu, minut löytää Ison Omenan Oppivista käsistä. Sinne siis kaikki, leikkaan ja värjään mielelläni teidän kaikkien lukijoiden hiuksia!


Eyeshadow & Flame:n  Ilona kävi mun luona koululla leikkauttamassa ja värjäyttämässä hiukset tänä syksynä! Kuvassa värjäyksen tulos. :)

Mitäs muuta. Ainiin, kävin Lontoossa ensimmäistä kertaa elämässäni! Olin kyseisessä kaupungissa pidennetyn viikonlopun, ja voin rehellisesti kertoa ettei se riitä mihinkään. Siellä voisi olla vaikka monta viikkoa, eikä siltikään oppisi tuntemaan kaupunkia. Näin matkalla ensimmäistä kertaa ruotsalaisen ystäväni Anna-Marian ja australialaisen Lauran. Erityis shoutout Anna-Marialle, oot super paras ikinä. Tui. Ja Laura! Ah. Haluan takas. Joku adptoikaa mut sinne?
Ja kyllä, kävin Bootsissa pariinkin kertaan mutta hämmennyin kaiken ihanuuden määrästä että en ostanut kuin pari juttua. Pitää koittaa lähteä mahdollisimman pian takaisin..



Ps. Sosiaalisesta mediasta, esimerkiksi twitter, mut löytää aina nimimerkillä AnneDeadly, jos en muista tai ehdi tänne kirjoitella pidemmän kaavan mukaan! Tulkaa pölisemään mun kans!

Palataan pian astialle. Kai teillä on mua ollut edes vähän ikävä? :D

2 kommenttia:

  1. No mulla on ainakin ollut ikävä, kiva jos palailet tauolta! :)

    VastaaPoista
  2. Anneeee! Jatka kirjoittelua, meillä on sua ikävä <3
    http://sannavonsteam.blogspot.fi/2015/03/liebster-award.html
    Tossa on sulle haaste niin pääset taas naputtelemaan. :)

    VastaaPoista

Hey, sinä anonyymi stalkkeri, muistathan jättää aina nimimerkin niin tunnistan kuka olet! Ei asiatonta kommentointia, thanks. :)